lauantai 31. tammikuuta 2009

Lauantai aksaa

Perjantain ihan ok ratojen jälkeen lähdimme täynnä intoa tsaukkilaan.
Raija meni ensin ja hyvä rata mutta lopussa pari estettä ennen maalia Anette oli sijoittunut hieman väärin (karkaus kotaktilta ei auttanut asiaa) ja Raija hyppäsi väärän esteen.
Irman Vauhti oli tosi hyvä ja hieno rata mutta pieni ohjausvirhe loppupuolella ja yksi käännös meni hieman pitkäksi ja lähdin harppomaan jo toiseen suuntaan ja kiireessä tuli sitten rima alas...
Toinen rata menikin Raijalla ja Anetella ihan plörinäksi jo alkuvaiheessa.. Hyvät kontaktit toki jos jotain hyvää haetaan.
Irmalla taas hyvä vauhti päällä ja yli puoleen väliin menikin hyvin mutta sitten hän bongasi väärän putkenpään ja irtosi tosi hyvin sinne.. ;)
Kolmanteen vaihdettiinkin koiria kuten ennalta oli sovittu. Näin jälkiviisautena voisi kai todeta että ehkä olisi voinut onnistua omilla koirilla mutta nyt meni kyllä ihan poskelleen kummallakin taas. Anette jopa huuteli loppusuoralla että kuntoloppuu ja mä en jaksa enää.. Sitten vielä kotimatkalla totesi ettei voi enää ohjata Irmaa kun kunto ei kestä! ;) hmmm ja mä olen se jonka pitäisi liikkua enemmän?

Se tän viikonlopun kisaamisista sitten ja seuraavia kisoja ei ole katsottu ja tän päivän perusteella pitäiskin varmaan olla katsomatta ja miettiä vaikka säännöllisiä kunto ja ohjausharjoitteluja. Voitaisiin alkaa varmaan harrastamaan kutomista ja kotielämää?

Perjantai aksaa

Perjaintai iltamme iloksi lähdimme porukalla tsaukkilaan hyppyyttämään koiruuksia.
Olihan sekin kokemus kun 3 ihmistä ja 4 koiraa parin häkin ja kaiken mailman pulkkien kanssa ahdetaan huihaihyndai kulkuneuvoon.. ;)
Anette meni ensin Raijan kanssa ja ihan ok rata paitsi puomin ylösmeno oli tosi rajoilla ja alasmenolla taas hidastelua ja sitten lopuksi vielä tassutsivusta maahanilmiö... A meni hieman paremmin ja keinu olikin sitten niin nopea ettei kovin helpolla nopeammin sitä pääse. Nolla siitä tuli mutta aikaa meni taas noilla kontakteilla sen verran että neljänneksi jäi. :)
Irman kanssa tuli pitkästä aikaa onnistuminen ja Raijalle jäi vaan 6 sekunttia.. ihan hyvä rata se silti oli ja ei vaan paljon kovempaa pääse..
Tänään olisi taas sitten 3 starttia samassa paikassa ja nollia lähdetään metsästämään . :)

tiistai 27. tammikuuta 2009

välistä jääneet Irman tokokokeet...

Tähän väliin edellispäivänä, siis sunnuntaina olleet Irman tokokokeet. Vaikka sen huiman kolmostuloksen takia vois väliin jäädäkkin niiden sepustus..

Joo, eli oltiin Tanjan ja Helmin kanssa Porissa tokokokeessa(me hullut), niinkuin ei ikinä oisi lähempänä. Tanja ja Helmi nappasivatkin upeasti ykköstuloksen, onnea vielä heille tätäkin kautta!:)

Mutta Irma...
Paikallamakuu kymppi, se oli yksi niistä joita jännitin, kun treenaaminen oli jäänyt..
Seuraaminen oli myös kymppi, meni niinkuin Irma yleensä. Liikkeestä istumisessa tökkii joku, Irma osaa sen loistavasti, tarjoaa kuitenkin välillä seisomista..hmm..taitaa ottaa jonku tahdinmuutoksen tai kädenheilautuksen seiso käskyksi..täytyy pistää tehoreeniin.. kaksoiskäskyllä meni kuitenkin istumaankin, mutta ei irmamaisesti. Luoksetulo oli hyvä, sen reenaamista jatkamme samalla tavalla. Sitten oli se ruutu...hmmm..ehkä reenaaminen auttaisi..nyt vaan tehoreenit pystyyn..Irman suurin ongelma on äitistä irtaantuminen..

Noudot loistavat, loppuosaa ennakoi jo metallissa. Tunnaria olin harjoitellut liikaa haisevalla. Lopputuloksena Irma ei tuonut mitään...vaikka toki parempi niin kuin väärän. Eli vaan reeniä vähän hajusteellisella.

Kaukokäskyt meni Irmaksi hyvin. Vaihtoi, yhden ennakoi, ja seilasi seisomisessa, mutta vaihtoi..

Eli sikana reeniä ja uusi yritys. Seuraava kerta onkin sitten jo Raijan.

Raakkeli tuli taloon

 


Tässä uusin perheenjäsenemme poseeraa äitinsä vierellä.. Mahrottoman suloinen ja kaunis niinkuin me muutkin. ;)

lauantai 17. tammikuuta 2009

virhevalintoja

Olin tänään Irma ja Raijan kanssa ATT kisoissa lieros 3 starttia per koira.
hmmmm tuossa se yhtälö jo olikin ja tuloksena masennusta sen tapaista...
Ei meinaan ainakaan minulta tunnu onnistuvan täysi nollaus siinä lähtöjen välissä eli kun nuo koirat on täysin erilaisia ohajattavia niin ihan sekaisin menee väkisin.

Irman kanssa eka rata kesti neljännelle esteelle jossa tuli rima alas ja sitten toinen ja siihen se sitten jo lässähti koko ohjaus ja lähdin rynnimään ihan omiani ja Irma meni taas sitä rataa miltä se nyt näytti et pitäis kai mennä.. hyl
Toinen rata alkoi paremmin mutta jostain syystä Irmeli ei uskaltanut tuolla keinua loppuun ja hyppäsi (voi olla että se toinen jalka lipsahti) puolessa välissä alas ja ontui sen verran sitä kolahdusta että päätin lopettaa sen radan siihen.. hyl
Kolmas kerta toden sanoo? Ei ei se vaan mene niin tosielämässä ainakaan mulla.
Taas ihan ok siihen saakka kunnes sijoittumalla väärälle puolelle hyppyä Irmeli teki omia valintojaan putken pään valinnassa ja hyl.

Raijan ensinmäinen rata oli ok aika pitälle mutta sitten keskityin liikaa seuraavaan esteeseen kun Rapu oli vielä suorittamassa edellistä ja hän teki oman valintansa mikä nyt tuntui luontevalta sillä ohjauksella. hyl
Toisella radalla ajauduin puomin väärälle puolelle ohjailemaan ja siitä ei hyvää seurannut.. hyl
Tässä kohtaa kun oli viisi hylkyä pohjalla edellisistä niin teki mieli luovuttaa ja suunnittelinkin jo kisataukoa ja maan alla piiloutumista että mitäs kotikoutsikin mahtaa taas motkottaa tuntitolkulla kun ihan hölmöjä mokia tulee tehtyä kokoajan.
Hieman varmaan nöyrempänä sitten lähdin viimeiseen koitokseen ja sieltähän se sitten tuli nolla ja kärkeen kun 2 koirakkoa vielä menemättä... :) Olinkin jännäkakki housuissa siinä sitten ja mutta ei tälläkertaa ikävä kyllä niin hyvää tuuria ollut että avausvoitto olisi tullut mutta noiden suoritusten jälkeen kakkospalkintokin tuntui voitolta! video
Lupaankin nyt että en enää ilmoita kahta täysin erilaista koiraa samaan kilpailuun (Ritva toivottavasti ohjautuu samalla tyylillä kuin Raija).

maanantai 12. tammikuuta 2009

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille tasapuolisesti pitkästä aikaa!
Hieman plokittelut jääneet vähiin viime aikoina jostain syystä.
Aloitetaan nyt niistä vanhoista mitkä on jääneet väliin.

Anette ilmoitettiin agilityn SM kisoihin joululahjaksi ja kursittaakkin samassa vähän luvattiin. :)

TSAU:n valmennusryhmä järjesti kinkunsulatus kisat tapaninpäivänä ja olimme tietty töissä siellä kun kerran Anette ryhmään kuuluu.
Kisat meni Anetella ja Raijalla hyvin ja voittivat avoimen luokan ja olivat pujottelun toiseksi nopeimpia (kisa oli siis hyppy kepit u-putki kepit hyppy).
Irmakin pääsi pitkästä aikaa vähän hyppimään ja 1 rima tuli alas muutoin oikein hyvä rata joskin lopussa tultiin viimeisen hypyn ohi mut ei se haitannut. :)Ritva olikin tuossa vaiheessa juoksutauolla vielä.

Paimennuskoulu piti "perinteisen" (toivottavasti) :) akiliitokurssin Koirakondiksen kivan lämpimässä hallissa Sepposen Harrin kouluttaessa. Ritva ja Raija saivatkin ja ohjaat varsinkin hyviä neuvoja ja toivottavasti ne palaavat mieleen joskus radallakin.. Kiitos vain kaikille osallistujille hyvästä seurasta! :)

Sunnuntaina suunnattiin tampereelle oikein virallisiin kisoihin pitkästä aikaa.
Ensin menin minä Irman kanssa ja nollahan siitä saatiin aikaiseksi vaikka pelottikin että miten aika riittää.
Anette oli seuraavana vuorossa Raijan kanssa ja siellä se "pelottava" kohta aiheutti sitten pientä herpaantumista ja Raikuli teki omia valintojaan... :(
Seuraava rata olikin agirata ja siellä Anette ja Raija olivat ensin.
Jostain syystä tuli 1 rima alas ja sitten kun vielä rapupienokainen meni himmailemaan kontaktilla oli Aa:n otsassa jotain mikä ei sinne kuulu ;) Moinen kapistus otsalla estänee kai näkyvyyttä ja haittaa ajattelukykyä ja hylkyhän siitäkin sitten tuli.
Irma puolestaan teki temput edellisen radan jälkeen autossa syömällä puol-kilon frolikkeja ja olimmekin ihmeissämme että voiko sen kanssa nyt mennä ollenkaan.
Sain muutettua lähtöjärjestystä siten että lähdimme viimeisinä että ehtii hieman tarkkailla jotta tuleeko siitä mitään. Kyselinkin vähän kaikilta asiaa ja ihmettelin niin paljon että unohtui tuo rata siinä välissä ihan täysin...
Alkurata meni vielä ihan ok tarkkaillessa että miten se nyt hyppää jne mutta sitten unohtui suunnitelmat ja tein persjätön (kirjamellisesti se oli pe...stä) ja koira oli ihan hukassa hetken aikaa noh ei siinä mitään pienenmatkaa menikin taas ihan ok vaikka hiukan eksynyt olo olikin ja kuuntelin mitä Anette ja Pete huuteli radan reunalta. Sitten alkoi varsinainen räpätys kun menin tekemään sellaisen heiton joka ei todellakaan onnistunut :( Noh löntysteltiin kuitenkin maaliin saakka ja virheitä ei tullut muutenkuin aika oli 6 (kuusi) sekunttia yli ihanneajan.. :(
Onneksi tuossa vaiheessa yleisöä oli aika vähän ja videoita ei näistä hölmöilyistä myöskään ole luvassa. Toivottavasti loppuvuosi sujuu hieman paremmin. :)