tiistai 22. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

kausi 2009 ohi

Viime viikonloppuna kisattiin viimeiset kisat kaudelle 2009.
Ei mennyt ihan putkeen kun kotiintuomisina oli 2 hylkyä ja 1 vitosrata.. Se vitosrata oli aika hyvä ainoastaan loppusuoralla en antanut tarpeeksi tilaa ja yksi rima tuli alas. (videokuvaaja kämmäsi ja todisteita ei ole)

Tapahtumarikas vuosi on ollut ja kai pitää tyytyväinen olla vaikka varsinaista menestystä ei olekkaan tullut. Molemmilla ohjaajilla kun tuntuu tulevat paljon pieniä harmittavia virheitä jotka syövät aikaa tai tulee virheitä.
Tilastoa:
Ritva aloitti 17.5 kisaamaan ja nousi kolmosiin josta tuloksia tuli se vaadittavat 7 nollaa eli sm nollat 2010. starttejahan tietysti tuli jonkun verran mutta niitä ei uskalla laskea.. ;) Oli tietysti monenlaista murhettakin kuten keväällä se törmäys josta tuli tauko ja juoksu siinä kesäkuun alussa että meni toista kymmentä starttia sivusuun..

Raija sai muutaman nollan enemmän eli koko vuonna niitä tuli 28kpl joista 15 oli palkintopallisijoituksia ja päällimmäisenä miellessä tietysti sm joukkue pronssi ja yksilö viitonen. Nollaprosentti ei Raijankaan kanssa kyllä ole kovin kehuttava ja siihen olisin tarkoitus 2010 tehdä pieni muutos.
Tavotteita Ritvalla on kerätä kokemusta ja pikkuhiljaa lisää sitä nopeutta ja suoritusvarmuutta ja Anetella Raijan kanssa varmaan tavoitteena pistää paremmaksi kuin tänä vuonna eli nollaprosentti kuntoon ja pikkasen kontakteilla nopeutusta niin eiköhän se siitä.. :)

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Lemmikkimessukisat

Oltiin koko perhe lemmikkimessuilla ja ohessa vähän kisattiinkin..

Ritva ensin ja nolla ja neljäs sija



sitten Raija nolla ja toinen sija



Ritvan toinen startti oli hyl

Raijan toinen nolla ja sijoitus ykkönen. :)

lauantai 10. lokakuuta 2009

Piirinmestaruuskisat!

Eipä ollut häävi päivä meillä...

Joukkuerata mulla ja Raijalla hyl, muuten loistava rata, yhteen putkeen oletus eikä ohjaus ja väärään päähän suhahti..
Tuomas ja Ritva ottivat vitosen, ku kepit olivat tyhjään, ja Tuomas ei saattanut tarpeeksi.

Yksilökisan hyppiksellä Tuomas ja Ritva ottivat hyllyn kolmannella esteellä, ku Tumppi unohti kertoa ennen toista hyppyä että on tulossa muu kuin seuraava looginen este. Minulla ja Raijalla kosahti, kun kuvittelin ehtiväni takaakierron jälkeen valssin, mutta enhän mä lyllertänyt lähellekkään sinne..ja sit oliki jo pasmat sekasin ja myöhässä..eli putken väärään päähän ja hyl, muuten loistava rata.

Yksilökisan agiradalla olin jo maani myynyt ja masentunut ku en vaan enää ehdi.. päätin sitten tehdä suosiolla valinnat sen mukaan ja siirtyä takaaohjaukseen suosiolla niissä paikoissa ku ei ehdi.. lopputuloksena nolla ja toinen sija!:) Kyllä se vaan niin on miten viisaammatkin sanoo että on monta tyyliä ja tapaa, täytyy vaan valita oikea, ja hoitaa ajoitukset, niin kyllä se siitä.:)
Tumpilla ja Ritvalla tuli muutamia pikkuvirheitä, mutta monta tosi hyvää kohtaa myös..:)

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

tsaun epikset

ensin meni Tuomas&Ritva



ja sitten Anette&Raija (pieni kiellon paikka oli tuossa puolessa välissä..)



Tuloksena eka kaksoisvoitto.. :)

lauantai 3. lokakuuta 2009

tuplatuplanolla

2 edellistä kisaviikonloppua meni 4 h merkeissä( tre 3hyl +1 näyttely h ja tsau 4hyl + 2 nollaa nin nyt meni sitten paremmin eli teimme molemmat tuplanollat kirkkonummella.. :) Anette&Raija molemmilla radoilla toinen ja Tuomas&Ritva molemmilla radoilla viides.
ensin Anette ja Raija


sitten Tuomas ja Ritva


ja taas Anette ja Raija


ja Tuomas ja Ritva

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

27092009

Oltiin tsaukkilassa Aneten ja molempien koirien kanssa.
Ensin Tuomas & Ritva

ja sitten Anette & Raija


Noh Raija kokeneempana vei tässä voiton Ritvan jäädessä neljänneksi.. :)


Voiton juhlien mentyä jatkoimme tutulla kaavalla eli molemmille hylyt seuraavista starteista.. Pikkasen vaan jotenkin homma nyt ei pelitä mutta katsotaan nyt jos se langanpää jostain löytyisi ja alkaisi tulosvarmuus parantua.

perjantai 25. syyskuuta 2009

ATT epikset + Orvokki

Olimme keskiviikkona turkkuses päi niinkuin yleensäkin mutta tälläkertaa naapuri hallissa epävirallisissa kisoissa piipahtamassa.
Ei ollut taaskaan kaunista katsottavaa se touhu vaikka olikin ohjaajat vaihdettu ristiin paremman tuloksen toivossa. Jatkossa taas ohjaamme omia koiriamme.

Taidettiin molemmat olla muissa ajatuksissa kuten tuossa Orvokissa joka paljastui samalla reissulla 4d ultrassa oikeasti "Orvokiksi" eli tyttö tulossa joulukuusssa! :)

torstai 24. syyskuuta 2009

4 H

Viime lauantaina mm kisojen katselun ohella piipahdimme tampereella kisoissa.

H tuli Raijalle näyttelystä eli nyt vaan keräämään sertejä titteihin.
Toinen H (=hyl) tuli Raijalle aksakisoista ja se kisa ei tittelin metsästystä todellakaan edistänyt.. ;)
Loput kaksi H:ta tuli Ritvalle kun ohjaaja taisi olla mm huumassa ja ohjaukset oli vähän mitä sattui.

maanantai 31. elokuuta 2009

Vantaalla aksaamassa!

Sunnuntaina oltiin ihan kahdestaan(Jimppu oli mummulassa) Vantaalla bortsujen kanssa kisaamassa. Ilmoittautumisten kanssa oli kauheaa säätöä, kun Jimin piti aluksi tulla mukaan ja sittenhän olisi toinen joutunut ohjaaman kummatkin koirat per lähtö. Nyt kun oltiin kaksistaan, ohjattiin omamme.

Ekalta radalta tuli Tumpille ja Ritvalle nolla, vaikkakin vähän yhdessä kohtaa töksähti, mutta nolla kun nolla.:)


Mulle ja Raijalle tuli muuten hyvä rata, mutta muurin palikka tuli alas, ku en antanu aikaa hypätä rauhassa, oli tosi ahdas paikka. Tumpille kyllä muistin motkottaa että muista siinä odottaa..itse sitten vaan rynnin...oho...



Toinen rata oli Tumpilla ja Ritvalla hyl, loistava rata, mutta yhdessä kohtaa ohjaajan jalat(liike) vei väärälle esteelle, jonka Ritva kuuliaisena suoritti.



Mulla ja Raijalle tuli nolla, oltiinkohan viidensiä.



Kolmas rata oli Tumpilla ja Ritvalla vitonen, ihan ok muuten, okseri alas.


Mulle ja Raijalle tuli nolla ja voitto!!!!


On se niin kiva koira, pahus kun tuli pentuna ne kontaktit opetettua väärin, niillä palaa turhan paljon aikaa..:( Onneksi arvokisoissa voi vedättää niitä, ei tartte pysähdellä liian kauan. Ritvan kaikki kontaktit meni loistavasti, vähän pelotti että miten Tumpin kanssa ottaa, että yrittääkö luistaa, mutta on tainnut uskoa, että kisoissa tehdään tismalleen niinku reeneissä, eikä mistään saa yhtään sen enempää lusmia. Ehkä muutamat yritykset on vielä tulossa, mutta pitää olla vaan jämpti.

Raijalla on nyt siis ensi vuoden karsintoihin ne tuplanollat ja voittonolla plakkarissa!:) Loistavaa! Ja ensi vuonna pääsenkin ne karkelot sitten ihan itse ohjaamaan.:)

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Lohja 23082009

Olimme koko perhe lohjalla kisoissa.
Ohjausvuoroiksi sovimme etukäteen että T ohjaa ekan ja viimeisen ja Anette keskimmäisen startin molemmilla koirilla.
Raija aloitti ja ihan ok rata mutta hieman myöhässä tai toisalta liikaa edellä ja puomin ylösmenolta vitonen.
Ritvan kanssa menikin paremmin vaikka samassa kohtaa aika ylös hyppäsikin.
Sieltä se tuli eka nolla! :) "Pitkien" pysäyten kanssa aika riitti 5 sijaan.


Anette meni seuraavana ensin Raijan kanssa joka onnistui melkein mutta yhdessä kohtaa tuli ysteen ohitus ja kielto.
Ritvan kanssa menikin vähän huonommin ja tästä radasta ei tulla enempää todistusaineistoa esittämään/muistelemaan... ;)

Seuraavaksi oli taas minun vuoro Raijan kanssa ja se meni kohtuullisen hyvin mitä nyt aina pientä parannettavaa olisi mutta nolla ja kolmas sija.. :)
Kauden 2010 SM nollat nyt siis Raijalla kasassa.. :)


Ritvan kanssa meni ihan hyvin samalla radalla kepeille saakka jonka jälkeen kirehdin hieman ja tuli 1 rima alas jonka jälkeen ohjaaminen herpaantui ja hyl.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Ritva ekat 3lk kisat

Anette kun meni tuollaisen ikävän tempun tekemään että nosti Ritvan 3lk niin jouduin sitten tänään yksin janakkalan reissuun jo eiliselle sovitun 2lk kimppamatkan sijaan.
Silmät ristissä ajelinkin sinne ja yritin tehdä parhaani.
Yllätyksenä tuli myös tuo että oli kaksi hyppyrataa ja viimeisenä yksi agirata.
Eka rata: 4:jäs este kepit umpikulmana ja putki huutamassa takana ikävästi johon ansaan Ritu menikin..

Toka rata: sellainen hieno sommitelma jossa kahden suoran putken välissä kepit ja sinne tultiin renkaanta siten että eka putki huusi suoraan edessä. Sen sai vältettyä mutta se umpikulman vienti sai hänet taasen irtoamaan sinne kauenpaan putkeen.

Kolmas kerta toden sanoo? Tämän katastroohvin näki heti rataantutustumisessa eli muutaman hypyn kautta avokulma kepeillä siten että oikeasta ekasta välistä näkyi takana oleva putkenpää ja metrin oikealle oli A huutamassa ja tietty ne hypyt oli niin ettei sinne kepeille nyt mitenkään auttamaan päässyt... Sinne meni toiseen väliin kepeille ja sieltä suoraan A:lle mutta tämähän oli arvattavissa ja loppurata oliskin ollut ihan hyvä...

Taitaa olla oikeasti aika paneutua pikku neidin keppitreeneihin umpi ja avokulmineen ansaesteillä höystettynä.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Viro

Välitiedotus... Tarkempi matkakertomus tulee myöhemmin..

Edit: Eipä tuossa paljoa kerrottavaa kisojen osalta tullut..
Matka muuten meni hyvin ja uudelleenkin lähdetään kyllä lomalle viroon! :)

Anette ja Ritva eka rata hyl toinen rata voittonolla josta kuva ja kolmas rata hyl.
Tuomas ja Raija sama tauti jatkunut juhannuksen jälkeen jo että pieniä hölmöjä ohjausvirheitä muutoin hyvillä radoilla... :( ekalla radalla yksi rima kun jätin koiran selän taakse toinen rata hyl ja kolmas hyl.

Seuraavaksi ilmeisesti siirrymme taas omien koirien ohjaukseen (mikäli Anette vielä saa Raijan kanssa kunnolla juostua).

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Pakka hajosi ;)

Niinkuin joku jo ehtisi veikata aksapalstalla niin pakka hajosi toki ei Raijalla vaan ohjaajalla..
Ekalta radalta hylky loppuvaiheilla hienoa rataa ja toisella radalla peitin neidon näkyvyyttä ja aloitti kepit väärältä puolelta...
Ensi vuonna taas yritetään jos maajoukkueeseen pääsisis..
Videot piti tulla mutta ei tuo kännykkävideo ole oikein kivaa katsottavaa.
Mutta tässä jälkimmäinen kuitenkin.


Ensi viikonloppuna testaamme molempien tyttöjen kanssa ulkomailla kilpailua Viron Haapsalussa.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Mobiilitesti



Eli kuvan ja tekstin saan näemmä suoraan kännykällä tänne ja videot menee suoraan youtubeen.. Linkki oikealla oma youtube !

torstai 9. heinäkuuta 2009

Epikset att:lla

Oltiin tutustumassa ATT:n keinonurmeen pitkästä aikaa näin mm karsinojen alla.
Hyvä olikin käydä kun se oli muuttunut viimekerrasta aika paljon. Oli paljon mustaa kuminpurua ja pito oli ihan eri..
Ekalla radalla Raija vetikin parit lipat (ehkä huonolla ohjauksella oli osansa).
Toisella radalla ohjasin enemmän perinteisesti ja pystyssä pysyttiin.
Video tuosta toisesta radasta
Ritvakin pääsi hyppimään ja treenaamaan ja lisää tarviikin treenata kun ei oikein meinaa sujua.. Ei videoita niistä mokista.. ;)

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Yökisa

Lähdimme Aneten ja koirien kanssa vantaan yökisoihin tai näin ainakin alunperin oli tarkoitus.. ;) Tytöt meinaan kaappasivat Aneten helsingissä ja viettävät polttareita.
Tätä kirjoittaessa siis toinen osuus on vasta alkamassa.

Ensin meni Ritva pitkän tauon jälkeen ja eipä tullut nousutuloksia ei vaan hyl.
Aamu alkoi jo pikkuhiljaa valkenemaan Raijan mennessä mut ei ihan tarpeeksi kun tuli pieni arvionti virhe muurin mustien palikoiden kanssa vai arvioiko hän sitten etäisyyden väärin tierä sitä. Ei se ohjauksellisesti mennyt ihan putkeen muutenkaan mutta ei virheitä tullut vitosta enempää.. voittajan tulos oli 4,99 ja me siis toisia 5:lla :) Enemmän ja enemmän tuntuu tosiaan maksi 3 luokassa menemään sadasosien eroiksi... ;)

Seuraavia kisoja ei vielä varattu paitsi maajoukkuekarsinnat jotka on heinäkuun kolmas viikonloppu.

Tähän loppuun voisin lurauttaa laulun. ja me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina jne säästelen nyt hieman silmiänne enkä enempää lurauttele.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Juhannusta

Oltiin viettämässä perinteiseen tapaan tsaun juhannuskisoissa tuorlan nurmikentällä.
Perjantaina Raijalla oli 2 starttia joista ekan ohjasi Tuomas ja tuloksena nolla ja jaettu viides sija.. Toisen ohjasi Anette ja puolessa välissä tuli pieni moka ja nollaputki katkesi..
Hyllyputki jatkui lauantaina Tuomaksen kahden startin verran ja sunnuntainakin vielä ekalla radalla.. :( Anette korjasi hieman omaa tilastoaan tekemällä vitosradan lopuksi..
Ensi perjataina jatketaan yökisojen merkeissä vantaalla.. Ritvakin pääsee juoksutauon jälkeen taas hyppimään.. :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Yksilökisa ohi


Anette urakoi kunnolla ja hermo piti riittävästi ja sijoitus piti eli viides sija!! ;)

Maxien lopputulokset
1 Vimma borcol Linna Niina-Liina LAW
2 Hitti borcol Leinonen Janita LAW
3 Mari borcol Sepponen Harri PIEKS
4 Hello Kitty borcol Leppälä Jukka TAKUT
5 Raija borcol Lindell Anette TSAU
6 Mendez belpag Mannonen Petri TSAU


ja sama linkkinä

Yksilökisa

Anette starttasi hyppyradalle numerolla 68. hieno nollarata ja nyt kun sata ensinmäisen on mennyt niin sijoitus on neljäs.. Finaalirataa jännitetäänn joskus viiden jälkeen...
päivitys: Mikko ja Sky meni ohi eli ekan radan jälkeen sijoitus viides! :)

lauantai 13. kesäkuuta 2009

protestit kannattaa



osallistuimme Raijan kanssa sbcak joukkueessa sm joukkuekilpailuun yhdessä Elinan ja Omien ja Liisan ja Poppan kanssa.
Poppa aloitti hienolla nollaradalla! :) Omie jatkoi todella nopealla radalla mutta puomilta vitonen..
Neljättä;n meillä ei ollut kun Grim oli sairastunut ja varakoirakin..
Noh pieni paine taisi auttaa ja hienolla nollalla pääsisi jännittämään miten loput 20 joukkuetta.. Noh menihän ne ohi mutta tarkkasilmäiset huomasivat että kakkoseksi tulleen joukkueen yksi suoritusaika oli ilmiömäisen nopea. Ei siinä sitten muuta kuin virallista protestia kirjoittamaan.. kiitos Janitalle sen tekemisestä. Noin sitten tilastoihin saatiin muutos ja saimme pronssia!!!! : )

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Torniosta terveisiä

Tuomas ja Raija saivat ekan radan ja ihan ok nolla rata mutta kontakteilla meni hieman aikaa.. sijoitus seitsämäs..
Seuraavana vuorossa Anette ja Raija hieman haastavammalla radalla. Mutta nolla tuli ja kuudes sija. : ) tuplanolla ens vuoden sm kisoihin on jo..
Huomenna raija starttaa sbcak joukkueessa tuomaksen kanssa...

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Raijan tokoa ja aksaa..

Keskiviikkona oli Raijalla tokokoe Raumalla, jonne lähtö piti jo peruuttaakkin, kun ei ole oikein tokojutut jaksanut kiinnostaa..on jotenki ollu motivaatio ihan hukassa.. vähän oon ottanu tunnaria, ei muita.. sitten kun oli suuri saamattomuus, niin en saanut aikaiseksi edes peruuttaa..:(
Ei paha tulos tosiaan treenimäärän huomioonottaen..

Paikallaolo 10,
Seuraaminen 10,
Liikkeestä istuminen 9,
Luoksetulo 8,5, meni tosi hyvin varsinkin reenaamatta..
Ruutua ei löytänyt, ei niinku hajuakaan..sen onneksi saa helpolla taas kuntoon pienellä reenillä..
Noudot kympit..
TUNNARI...HUOH...
alkaa huumori loppua.. Siinä vaiheessa jo kun merkkasin omaa kynällä, katseli Raija pilviä ja haukotteli kovin..ahistaa.....
lopun jo arvata saattaa, meni omalle, otti suuhun, pudotti ja jatko haistelua, lopussa otti viimeisen ja äitille...huoh...
no, nyt jo sillä aavistus, nyt täytyy kaupata tää avustajan kanssa juttu sille kivana juttuna..ja oisi varmaan hyvä, kun saisi sen aina aloittamaan toisesta reunasta..jotenkin..
Kaket ysi, eka istumaan nousu vaati kaksi käskyä, muuten hyvät..

Ja eikun tunnarireeniä..


Sunnuntaina oli sitten Salossa Tassujen agilitykisat, jossa starttasin Raijan kanssa kolmosissa. Ritvan joutui peruuttamaan, kun alkoi sitten juoksut..:(

Kaksi rataa ja nollaa, sijoitukset 2. ja 3.:)
Varsinkin ekaan rataan olen oikein tyytyväinen, meni kontakteineen kaikkineen tosi hyvin!:)


Tumppi ohjasi hyppyradan, josta koitui loistavan alkuohjauksen jälkeen hyl..:(

Sitten vaan seuraavaksi Torniossa!:))

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Pentu tulossa

Ei se ei ole taas Irma tiineenä eikä Raija eikä vielä Ritvakaan vaan Anette. :)
Joulukuun 11 on laskettu päiväksi.



sunnuntai 31. toukokuuta 2009

se siitä

Sunnuntain aloitti Anette & Raija agiradalla. Ihan ok nollarata mutta aikaa meni jossain sen verran että sijoitus oli seitsemäs. Hyppyradalla minulla oli tarkoitus oikein vedättää ja katsoa että mihin vauhti riittää ... Noh yritystä taisi olla liikaakin kun neljännelle esteelle mennessä tai siis piti mennä putkeen ja menikin mutta väärään päähän ja pari estettä myöhemmin raija bongasi Aneten radan reunasta ja meni hänen luo! meinasi varmaan että nyt saa riittää tämä sähläys. :(

Ritva taasen otti ittensä kun menin pikkasen liian lujasti komentamaan keinulla eilisen lentokeinun pelossa.. Noh keinu oli vieläkin lennokas ja komentamisen jälkeen ei onnistunut enään mikään..

Hyppyrata olisi voinut onnistua jos en olisi itse juossut siivekettä päin ja ottanut siitä hylkyä..
Lisää Jokisen Samin ottamia hienoja kuvia täällä

Eli ei tullut nousunollia eikä pokaaleja tänä viikonloppuna ollenkaan.

jatkoa stadista

huh selvisin polttareista ehjänä ja hauskaa oli. : )

Anette jatkoi ritvan kanssa kisaamista mutta menestys oli tällä kertaa huono. Eli hylkyhän sieltä hyppäriltä tuli ja samaa rataa oli ens alkuun jatkunut raijankin kanssa. Onneksi toiselta radalta sentään tuli nolla mutta pari kuvia taisi mennä pitkäksi kun sijoitus oli kuudes..

lauantai 30. toukokuuta 2009

Stadigames

Ritva sai startata muita ennen kun paljastui että pojat on järkänneet polttarit minulle.. No pikkasen oli liian kiire ja keinu lennettiin.. Muutoin hieno rata.. Nyt jännittää että mihin mua ollaan viemässä.. APUA

maanantai 25. toukokuuta 2009

Raijan sunnuntai

Ei mennyt ihan putkee eli hyl tuli molemmista starteista..

Videoita viikonlopun radoista voi katsella youtubesta johon lisäilen pikkuhiljaa.

Kiitos matkaseurasta Tuijalle ja Petelle ja mustille pojille. :)

Kisailut jatkuu taas ensi viikonloppuna Stadigaimeissa...

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Ritvan sunnuntai

Alkoi hienolla nollavoitolla! : )
Seuraava rata oli huomattavasti haastavampi ja pieni virhevalinta aiheutti riman tiputuksen muuten onnistuneella radalla...
Ritvan kisailut jatkuvat ensi viikonloppuna stadigaimeissa...

lauantai 23. toukokuuta 2009

Ritvan lauantai

Anette jatkoi hyviä suorituksia ja teki Ritvan kanssa voittonollan ja kakkosiin noustiin niin että kolahti.. :) Numbe Aloitti samassa lähdössä ja pakautti nollan heti kättelyssä!!! Onnittettelut!!
Tuomas ohjasi ekan 2 luokan radan ja meni kaiken kaikkiaan hienosti lukuunottamatta yhtä kieltoa.. Ei jäänyt harmittamaan kun kuitenkin kaikki muu meni hyvin..

Huomenna jatketaan taas :)

Rajan lauantai

Alkoi hyppyradalla jonka Tuomas mokasi.
Anette jatkoi samalla linjalla ja hylly ekalta agiradalta. Toinen meni paremmin aan hidastua lukuunottamatta ja yhtä pientä virheohjausta jotka söivät molemmat aikaa niin paljon että oli kahdeksas...
Ritva vuorossa seuraavana...

Vaasa perjantai

Perjantaina sää toisiaan vaihteli huonon ja hyvän välillä muutamaan kertaan.
Ohjauksissa sama juttu Raijan kanssa.
Ensin Tuomas ja nollaradalla kolmosija Janitan ja Peten ja Mendezin jälkeen.
Anette vuorostaan epäonnistui omalla vuorollaan ja hylkyhän siitä tuli.

Tänään päästäänkin molemmilla koirilla taas metsästämään niitä nollia..

perjantai 22. toukokuuta 2009

Raijan tuplanolla

Sentään jotain hyvää Kokkolasta meitin perheelle, Raija teki tuplanollan!:) Ekalla radalla oli toinen, ja toisella neljäs. Ohjaukseen en ole ollenkaan tyytyväinen, aika kaameeta henkistä kiirettä ja hötkyilyä, siinä on paljon parantamisen varaa. Kuitenkin tavoite tuli, eli nollat. Kontakteilla menee mielettömästi aikaa vielä..huoh..no, ainakin ne ovat varmat, uskon että saan ne nopeutettua, ehkä sitten ensi vuoden arvokisoihin..

Nyt ollaan Vaasassa mökissä, kun vettä tulee kuin saavista ja ukkostaa..:( Illalla on Raijalla kaksi lähtöä..ei olla vielä päätetty että miten ne ohjataan..

Aamulla oli hieno ilma..

torstai 21. toukokuuta 2009

Paluu maanpinnalle

Terveisiä kokkolasta!
kuten otsikko kertoo nyt on tiputtu takaisin maanpinnalle ja eka rata hylly eikä edes kaunis sellainen... Mahtavilla tunnin yöunilla saattaa olla osuutta asiaan oli meinaan toisenkin radan hylky aika säheltämistä...
Huomenna Ritvalla vapaapäivä ja ohjaaja saa miettiä että miten ohjaa...

maanantai 18. toukokuuta 2009

Ritvan toka

2 Startti takana ja voittonolla tuli taas.. : ) terkut porvoon moottoritieltä

Video youtubessa

Ritvan eka


Startti takana ja nolla tuli.. : ) eka voitto tuli myös samassa.. :)
Toista starttia odotellessa terkkuja porvoosta!

Video youtubessa

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Näyttelyssä



Ritva ja Raija osallistuivat molemmat tänään salossa näyttelyyn.
Kuten yllä olevasta kuvasta voi Ritva esiintyi omalla luonnollisella tavallaan ja vaikka olikin huonossa karvassa niin EH:n oli kotiin tuotavana.
Onneksi heti ekalla yrityksellä niin ei tarvitse Åsan harmiksi enää osallistua ja "tahria" kennelnimeä useammassa näyttelyssä.. :)
Raija esiintyi ihan hyvin ja suurimmat huomautukset kehän aikana taisi kohdistua händlerin jatkuvaan namien antamiseen tai johonkin muuhun epäolennaiseen.. Kehtaspa vielä meidän pikku rapua hakkua kymmenvuotiaan näköiseksikin.. :( Tulokseksi taas T niinkuin tyylikäs typsy. :( Saas nähdä saadaanko sille ikinä sitä H:ta?
Tässä voitaisiinkin esittää toive että jos joku tietää "varman" H:n antajan niin tuokoot asian meidänkin tietoisuuteen.. :)

PS Ritva alias "lassie" täytti tänään 18kk ja huomenna ekat 2 agilitystarttia porvoossa. :) Hieman jännittää kun on ollut kuukauden treenitauko tassun takia...

perjantai 15. toukokuuta 2009

Raakkeli on poissa..

Siinäpä se otsikossa..
Tytöllä oli naksunut ja paukkunut polvet jonkin aikaa mutta koska ei ollut ontunut tai seissyt "väärin" ei oltu puututtu asiaan muulla kun huomiomalla sitä vähän tarkemmin. Nyt kuitenkin tilanne paheni suhteellisen nopeasti niin että Raakkeli jopa ontui ja seisoi usein hyvin luonnottomassa asennossa. Perjantaina Raakkeli käytettiin lääkärissä ja kyseessä on molemminpuolinen polvilumpion luksaatio. Tämä tarkoittaa sitä että polvet menevät sijoiltaan hyvin helposti. Raakkelilla tilanne ei ollut pahin mahdollinen vaan polvilumpiot myös lonksahtivat takaisin paikoilleen. Tämä ongelma näkyi kunnolla vasta nyt koska vikaa on ollut tasaisesti molemmissa jaloissa joten ontumista ei ole ollut ja koiran kasvaessa rasitus kasvaa ja siten myös "syö" lumpion ympärillä olevaa luustoa. Vaihtoehdot tässä vaiheessa oli vähissä; koiraa ei voi leikata niin että uria syventäisi koska koira kasvaa vielä ja ongelmakohdassa sijaitsee myös kasvukohta, koiraa ei voi antaa olla koska joka kerta kun polvi menee sijoiltaan se murentaa ympäröivää luustoa lisää, koiralle voisi tehdä leikkauksen jossa sille laitetaan muovinen tuki mutta tämäkään ei ole välttämättä pysyvä eikä riittävä apu.
Puhuimme Nadan kanssa tilanteesta ja sovimme yhteistuumin että leikkaukseen ei ryhdytä vaan Raakkeli päästetään ikuiseen lepoon.
Polvilumpion luksaatio on jossain määrin perinnöllinen ja sitä on monenasteista.

Selvisi siinä että tämä on kuulemma flattien yleisin ongelma, yleensä hoidetaan piikille kaikessa hiljaisuudessa ja ollaan hyvin hys hys..-järkyttynyt hymiö-
Kyllä meitä koiraihmisiä on joka lähtöön.....

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pääsiästoko

Maanantaina oli sitten se pitkään odotettu toko-koe Raijan kanssa.

Olen kovin tyytyväinen liikkeisiin tunnaria lukuunottamatta.

Paikallamakuu 10!:)

Seuraaminen 8,5, taas mun mokan takia, ku pitäis päästä enemmän harjoittelee liikkeenohjaajan kanssa. piti mennä kuulemma käännös oikeaan, niin menin 180 astetta...muuten loistavaa seuraamista..hö..:)

Liikkeestä istuminen 9, johon olen oikein tyytyväinen. Se on ollut tosi hidas, ja välillä vajonnut siinäkin maahan.. vinkkejä nopeuteen otetaan vastaan mielellään.:)

Luoksetulo 9,5, siihen olen tosi tyytyväinen!:) Ja Raijan ilmeetki oli hyvät!

Ruutu oli 9, se kun on ollut mun suuri peikko..vaikka nytkin oli aika reunalla..huh..

Hyppynouto 9, vähän puri..

Metalli 9, en tiedä että mihin meni piste..vauhti oli ravi..?!

Tunnari oli nolla. en tiedä mitä kävi.. raija huomasi mikä on se oikea, kun sitä nostettiin, mutta ajautu väärälle ja sitten haisteli kaikki ihmeissään, ja otti viimeisen...voih...tätä täytyy saada reenattua mahdollisimman kisanomaisesti...eikun palikkakauppaan...olen reenannu ilman että näkee mikä on jne..

Ja kaket...huoh...iso...
Maahan meni vasta toisella käskyllä..väistelee kontaktin ottoa ennen liikkeitä, ja siten ei mennyt ekalla..tämä pitää korjata..
Varsinaisiin kakeihin olen tositosi tyytyväinen. Ei pahemmin liikkunut, ja vauhti hyvä. Täsmälliset paikallaolevat asennonvaihdot..mutta...olin unohtanut taas tapani mukaan reenata jotain oleellista..ja se oli tällä kertaa kakejen loput..lähdin kävelemään raijaa kohti, silleen että jes! ja mitä tekee raija..ihmettelee että mikä tämä on, reeneissä ei ikinä käy näin ja nousee ja kävelee epävarmana mua vastaan..iso huoh...eli 6.

Eli 244 pistettä, kakkospalkinto, ja voittajaluokan hoppiaa.
Tuomarina Ralf Björklund, tiukalla arvostelulla. Eli oikein tyytyväinen.:)..jos nyt kakkostulokseen voi olla..

Ei muuta kuin tunnari kuntoon..(VINKKEJÄ VASTAANOTETAAN MIELELLÄÄN) ja uuteen kokeeseen..

Pääsiäismunaukset

Sunnuntaina oli sitten viralliset kisat att:llä mihin Raijan kanssa suunnattiin. Tumppi otti ekan lähdön, ja ohjasikin upean radan, lopussa taas pieni ohjausvirhe ja hyl.:(
Minä ohjasin kaksi viimeistä rataa, ekasta tuli nolla, kontakteihin olen puomin loppua lukuunottamatta oikein tyytyväinen. Huomasin vasta videolta, että ei mennyt loppuun asti, eli niitä vahvistetaan ja seuraavissa kisoissa otetaan ne loppuun asti.
Hyppyrata..hmm..tähän kohtaan erittäin suuri häpeähymiö...
Se meni ihan penkin alle, ihan niin, ettei enää edes harmita, kuten pienet ohjausvirheet. Eikun reeniä...

Nyt pitää ihan oikeasti taas reenata urakalla ja joku hyvä tavoite pitäisi keksiä. Tässä on ollut ihan diibadaapafiilis sm-nollien kokoontulosta asti.

Video jossa molempien radat

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Uusimalla onnistuu ;)

Lähdimme ATT:lle Raijan kanssa "haastamaan" maajoukkuetta epäviralliselle hyppyradalle.
Ensinmäinen yritys oli hyvä noin puoleen rataan jossa jäin vähäksi aikaa ihailemaan Raijaa ja sen jälkeen tuli kiire ja unohdin huutaa huomiota ja niin hän valitsi väärän esteen.. Noh eihän siinä sitten auttanut kuin uusia kun mahdollisuus oli olemassa.
Alku meni samalla tavalla ja en unohtunut seisoskelemaan samassa paikassa enää ja puhdas ratahan siitä tuli. Aika oli hyvä ja yllätys oli suuri kun jälkeenpäin sanottiin että parempi rata lasketaan tuloksiin! :)
Lisäys: kelloteltiin jälkeenpäin videolta eka ja toka rata ja myönnetään että toinen yritys oli nopeampi mutta ensinmäisen aika olisi riittänyt myöskin. :) Raija on kunkku!! :)

Video



perjantai 10. huhtikuuta 2009

Tsaun maaliskisat

Olivat ja menivät jo aikoja sitten...
Nyt kun ranteet taas kestää kirjoittamisen niin kerrotaan että Anetelle ja Raijalle tuli sieltä 3 hylkyä ja Irmalle ja Tuomakselle yks hyl ja yks 10 rata yksi nolla.
Nämä jo melkein unohdettu ja yritettiin taas ottaa opiksemme lukemattomista virheistä.
Kisojen aikana mietimme Irman eläkkeelle siirtymistä agiliidosta ja näillä näkymin se tapahtuu kesäkuussa SM kisoissa. Osallistumisoikeutta ei vielä ole mutta se tulee jos on tullakseen. :)

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Ritva kuvattu


Onhan Ritva jo ennekin kuvattu mutta nyt otettiin oikein röntkenikuvat. :)




Yllä hän makailee taju kankaalla kuvauspöydällä. Kuvat onnistui kerralla ja lähtivät A-A ja 0-0. :) Anette saakin alkaa tutkia sulhoja tulevaisuuden toivollemme.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Parempaa onnea

ATT:lla kisattiin viralliset kisat ja Aneten työvuoron häiritessä harrastuksia pääsin Raijan kanssa kisoihin ihan yksin. Oliha siellä paljon tietty tuttuja ja kavereita paikalla ja esim. velipoika Zakka teki hienon triplanollan ja isä Swedukin pari nollaa! :)
Tuomarina toimi Salme Mujunen eli vauhdikkaita ratoja tiedossa.
Ekalla radalla tuo huomattiin heti kun suoran putken jälkeen olisi pitänyt päästä hyppyneliöön sisään ja eihän se niinvaan onnistunutkaan eli hyl.
Toinen rata oli kontaktirata eli Salmen tyyliin radalla oli vain keinu joka sitten kylläkin mentiin kahteen kertaan. Ei vaan osunut Raijan tassut ylösmenolle kummallakaan kertaa eli 10 tuli tulokseksi.
Viimeiselle radalle lähdettiin sitten sekavin ajatuksin kun ranteita jo melkein viillettiin auki kun ei tuu taas mistään mitään... Taas toisaalta eipä ollut mitään menetettävääkään eli täysillä vaan. Taisinpa jäädä paikallenikin välillä seisoskelemaan mutta ei se haitannut kun Raija oli vauhdissa onneksi! :)
Kovin jännitti loppua kohti kun toinen toistaan kovempia kilpakumppaneita asteli radalle ja tekivät puhtaita ratojakin vielä.. Sieltä se sitten tuli eka 0 voitto!
Tässä video

synttärit



Mäkin kerrankin keksin Tumpille synttärilahjaksi jotain erilaisempaa ja kivempaa. Tässä kuva loistolahjasta. Helteen Maurilta alkaa noita saada, siinä kyllä on loistolahjaidea!!
Tämä loistolahjailija kyllä unohti paketista siihen ehdottomasti kuuluvan pullon..:(

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Hyvää yritystä...

...ja onnetonta tunarointia oli koko päivä tsaukkilan virallisissa kisoissa.

Toki alku oli Raijan kanssa hyvä kunnes sitten kepeillä tuli ahdistus ja kielto.
Tuomaksella Irman kanssa sama rata päättyi jo toisella esteellä eli ei mennyt edes alku hyvin.
Toisella radalla Raijaa taasen ohjattiin kuin Irmaa ekalla eli toiselta esteeltä hylky.
Irmalla taas oli oikein hieno rata mutta pientä hoppuilua loppusuoran päässä ja tuli yksi rima alas.
Kolmannella yrityksellä taas molemmat tekivät hyllyt. :( Varsinkin se sattui että Irmalle vasta kolmanneksi viimeisellä hypyllä tuli hyl ja maalissa olisi eka nollavoitto odottanut eli yhtään nollaa ei radalta tullut!

Jäämmekkin odottamaan seuraavaa kertaa että mitä kaikkea silloin mokaillaan? ;)

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Epikset at:lla

Aneten ollessa iltavuorossa livahdin Raijan ja Ritvan kanssa epiksiin keskiviikkoreenien sijaan. ;)
Ritva meni ensin ja sieltä se sitten tuli eka nollarata epiksissä ja voitto. :)
Video löytyy tästä
Pete oli Numben kanssa kakkosena ! :)
Avoimen radalla Pete oli Menden kanssa nopein ja Swedu teki myös nollan eli reeniringillä kulkee hyvin..
Oman osallistumisen avoimen radalle olisi vaikka voinut jättää väliin kun ensin Raijan kanssa hyvän alun jälkeen lähdin rynnimään kepeillä ja sitten vielä Ritvankin kanssa.
Ritva toki meni muun radasta kohtuullisen hyvin ja kontakteja ihailtiin kotikatsomossa illalla. :) video

lauantai 21. helmikuuta 2009

Epikset tsaukkilassa

Eilen oli epäviralliset tsaukkilassa ja osallistuimme kun satuimme saamaan lapsenvahdin Jimpulle.. :) Kiitos Kikki-tätille!!! :)
Ritva ja Tuomas menivät ensin mölliradan joka liikkeelle lähtöä ja loppusuoraa lukuunottamatta meni hyvin. Avoimen rata olikin hieman kinkkisempi ja siinä tuli vähän enemmän virheitä tällä kertaa. :(

Raijan ja mun rataan olen aika tyytyväinen, ottaen huomioon että rata oli ihan tosi haasteellinen. Muutamia ohjausvirheitä, muuten meni hyvin. Kontakteihin olen todella tyytyväinen. Varsinkin puomilla, jota ollaan mielettömästi reenattu, palkittiin reeni. Himmailua ei esiintynyt juurikaan yhtään, vauhti riitti ihan loppuun asti! Loistavaa!!!:) Kyllä se elämä vielä voittaa noiden kontaktienkin suhteen. Tuo eteen heittopalkkaus on hyvä, ihan kuin kepeilläkin. Täytyy nyt satsata noihin vedätys-ylösmenoihin huupeilla. Otettiin niin kauan sitä että Raija menee edellä, nyt ku vedätetään, ni meinaa hypätä aika ylös..
Avoimen luokan radalla Raijan "perhe" pärjäsi aika hyvin. Raija voitti, veli Zagga oli toinen ja iskä Swedu oli kolmas.:)

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Tokoa ja aksaa

Lauantaina oli sitten taas tokoilua Irmalla..jotenkin oli ne vaikeat liikkeet taas jäänyt reenaamatta/reenaaminen kesken..


Paikallaolo oli kymppi, haisteli kyllä kuulemma, eli ei ku reeniä..
Seuraamisen kämmäsin itse, kun annoin kuulemma kääntymisessäkin käskyn..hö..en muista koska oltais saatu seuraamisesta kasi.. se on yleensä meidän lemppari..

Istumista seuraamisen yhteydessä ollaan harjoiteltu, ja siitä tulikin kymppi..ehkä olisi kannattanut niitä muitakin vähän enemmän harjoitella..

Luoksetulo oli kasi, valui seisomisessa ja maahanmenossakin ja käskykin oli kauhee..
harjoittelu voisi auttaa..eli kun Irma lähtee helsinkiin, annetaan nää sinne puuhastelun alle..:)

Ja se ruutu pysyy mun kauhuna.. tää oli kyllä jo loistava aikaisempiin verrattuna..Irma lähti sinne, ja vielä oikein innolla!:) Pysähtykin vielä, mutta maahan käskyllä tuli eteen ja ruudusta siis ulos..:( eli down taaksepäin ja salamana puuhastelun alle..)

Noudot meni kympiksi irmamaisesti, paitsi se tunnari, jonka tiesinkin. Haisteli ja toi väärän. Hmm... täytyy rakentaa alustajuttu kotiin ja tehoreeniin. Siitä kiva nuuskimisleikki, eikä tartte enää ikinä kokeessa pelätä että minkä tuo, kun olisi pomminvarma!:) kyllä haavekuvat on kivoja..:)))

Kaukkareissa ei ennakoinut, vaihtoi hyvin, mutta seisomisessa peruuttaa vinoon taakse, ja maahanmenossa eteen. Paljon paremmin kuitenkin kuin viimeksi..:)

Eli ihan hyvä kuitenkin..:)

Ruutua vaan sikana, ja kokonaisena ja niitä loppuja paljon..

Helsinkiin puuhasteluksi down taaksepäin ja nopeasti ja kaukkarit kuntoon..:) ja luoksetulon pysähdykset lenkillä leikkinä..:)

Ehkä seuraavaan kokeeseen on jo Raijan vuoro...



Raija pääsikin sitten naapurihalliin hyppimään Tumpin kaa.

Eka rata meni hienosti siihen saakka kunnes tuli pieni ajattelematon vartalon kierto ja Raija meni yhden hypyn ohi ja kieltohan siitä napsahti. muuten hyvä rata. :(

Toinen onnistui paremmin mutta taas pieni moka ja aikaa meni hukkaan keinulle mennessä mutta virheittä selvittiin ja nollalla oltiin viidensiä.

Kolmas rata olikin hyppyrata ja siellä liioittelin keppien avokulmaa ja yliohjasin siten että hyppäsi yhden hypyn keppien sijaan eli hyllyhän siitä tuli.

Kaiken kaikkiaan vaikka tulokset jäi taas laihoiksi niin kaikki mahdollisuudet on olemassa että kun joskus vielä saa ohjattua radan tai kaksi täysin virheettä niin kyllä se siitä. :)

lauantai 31. tammikuuta 2009

Lauantai aksaa

Perjantain ihan ok ratojen jälkeen lähdimme täynnä intoa tsaukkilaan.
Raija meni ensin ja hyvä rata mutta lopussa pari estettä ennen maalia Anette oli sijoittunut hieman väärin (karkaus kotaktilta ei auttanut asiaa) ja Raija hyppäsi väärän esteen.
Irman Vauhti oli tosi hyvä ja hieno rata mutta pieni ohjausvirhe loppupuolella ja yksi käännös meni hieman pitkäksi ja lähdin harppomaan jo toiseen suuntaan ja kiireessä tuli sitten rima alas...
Toinen rata menikin Raijalla ja Anetella ihan plörinäksi jo alkuvaiheessa.. Hyvät kontaktit toki jos jotain hyvää haetaan.
Irmalla taas hyvä vauhti päällä ja yli puoleen väliin menikin hyvin mutta sitten hän bongasi väärän putkenpään ja irtosi tosi hyvin sinne.. ;)
Kolmanteen vaihdettiinkin koiria kuten ennalta oli sovittu. Näin jälkiviisautena voisi kai todeta että ehkä olisi voinut onnistua omilla koirilla mutta nyt meni kyllä ihan poskelleen kummallakin taas. Anette jopa huuteli loppusuoralla että kuntoloppuu ja mä en jaksa enää.. Sitten vielä kotimatkalla totesi ettei voi enää ohjata Irmaa kun kunto ei kestä! ;) hmmm ja mä olen se jonka pitäisi liikkua enemmän?

Se tän viikonlopun kisaamisista sitten ja seuraavia kisoja ei ole katsottu ja tän päivän perusteella pitäiskin varmaan olla katsomatta ja miettiä vaikka säännöllisiä kunto ja ohjausharjoitteluja. Voitaisiin alkaa varmaan harrastamaan kutomista ja kotielämää?

Perjantai aksaa

Perjaintai iltamme iloksi lähdimme porukalla tsaukkilaan hyppyyttämään koiruuksia.
Olihan sekin kokemus kun 3 ihmistä ja 4 koiraa parin häkin ja kaiken mailman pulkkien kanssa ahdetaan huihaihyndai kulkuneuvoon.. ;)
Anette meni ensin Raijan kanssa ja ihan ok rata paitsi puomin ylösmeno oli tosi rajoilla ja alasmenolla taas hidastelua ja sitten lopuksi vielä tassutsivusta maahanilmiö... A meni hieman paremmin ja keinu olikin sitten niin nopea ettei kovin helpolla nopeammin sitä pääse. Nolla siitä tuli mutta aikaa meni taas noilla kontakteilla sen verran että neljänneksi jäi. :)
Irman kanssa tuli pitkästä aikaa onnistuminen ja Raijalle jäi vaan 6 sekunttia.. ihan hyvä rata se silti oli ja ei vaan paljon kovempaa pääse..
Tänään olisi taas sitten 3 starttia samassa paikassa ja nollia lähdetään metsästämään . :)

tiistai 27. tammikuuta 2009

välistä jääneet Irman tokokokeet...

Tähän väliin edellispäivänä, siis sunnuntaina olleet Irman tokokokeet. Vaikka sen huiman kolmostuloksen takia vois väliin jäädäkkin niiden sepustus..

Joo, eli oltiin Tanjan ja Helmin kanssa Porissa tokokokeessa(me hullut), niinkuin ei ikinä oisi lähempänä. Tanja ja Helmi nappasivatkin upeasti ykköstuloksen, onnea vielä heille tätäkin kautta!:)

Mutta Irma...
Paikallamakuu kymppi, se oli yksi niistä joita jännitin, kun treenaaminen oli jäänyt..
Seuraaminen oli myös kymppi, meni niinkuin Irma yleensä. Liikkeestä istumisessa tökkii joku, Irma osaa sen loistavasti, tarjoaa kuitenkin välillä seisomista..hmm..taitaa ottaa jonku tahdinmuutoksen tai kädenheilautuksen seiso käskyksi..täytyy pistää tehoreeniin.. kaksoiskäskyllä meni kuitenkin istumaankin, mutta ei irmamaisesti. Luoksetulo oli hyvä, sen reenaamista jatkamme samalla tavalla. Sitten oli se ruutu...hmmm..ehkä reenaaminen auttaisi..nyt vaan tehoreenit pystyyn..Irman suurin ongelma on äitistä irtaantuminen..

Noudot loistavat, loppuosaa ennakoi jo metallissa. Tunnaria olin harjoitellut liikaa haisevalla. Lopputuloksena Irma ei tuonut mitään...vaikka toki parempi niin kuin väärän. Eli vaan reeniä vähän hajusteellisella.

Kaukokäskyt meni Irmaksi hyvin. Vaihtoi, yhden ennakoi, ja seilasi seisomisessa, mutta vaihtoi..

Eli sikana reeniä ja uusi yritys. Seuraava kerta onkin sitten jo Raijan.

Raakkeli tuli taloon

 


Tässä uusin perheenjäsenemme poseeraa äitinsä vierellä.. Mahrottoman suloinen ja kaunis niinkuin me muutkin. ;)

lauantai 17. tammikuuta 2009

virhevalintoja

Olin tänään Irma ja Raijan kanssa ATT kisoissa lieros 3 starttia per koira.
hmmmm tuossa se yhtälö jo olikin ja tuloksena masennusta sen tapaista...
Ei meinaan ainakaan minulta tunnu onnistuvan täysi nollaus siinä lähtöjen välissä eli kun nuo koirat on täysin erilaisia ohajattavia niin ihan sekaisin menee väkisin.

Irman kanssa eka rata kesti neljännelle esteelle jossa tuli rima alas ja sitten toinen ja siihen se sitten jo lässähti koko ohjaus ja lähdin rynnimään ihan omiani ja Irma meni taas sitä rataa miltä se nyt näytti et pitäis kai mennä.. hyl
Toinen rata alkoi paremmin mutta jostain syystä Irmeli ei uskaltanut tuolla keinua loppuun ja hyppäsi (voi olla että se toinen jalka lipsahti) puolessa välissä alas ja ontui sen verran sitä kolahdusta että päätin lopettaa sen radan siihen.. hyl
Kolmas kerta toden sanoo? Ei ei se vaan mene niin tosielämässä ainakaan mulla.
Taas ihan ok siihen saakka kunnes sijoittumalla väärälle puolelle hyppyä Irmeli teki omia valintojaan putken pään valinnassa ja hyl.

Raijan ensinmäinen rata oli ok aika pitälle mutta sitten keskityin liikaa seuraavaan esteeseen kun Rapu oli vielä suorittamassa edellistä ja hän teki oman valintansa mikä nyt tuntui luontevalta sillä ohjauksella. hyl
Toisella radalla ajauduin puomin väärälle puolelle ohjailemaan ja siitä ei hyvää seurannut.. hyl
Tässä kohtaa kun oli viisi hylkyä pohjalla edellisistä niin teki mieli luovuttaa ja suunnittelinkin jo kisataukoa ja maan alla piiloutumista että mitäs kotikoutsikin mahtaa taas motkottaa tuntitolkulla kun ihan hölmöjä mokia tulee tehtyä kokoajan.
Hieman varmaan nöyrempänä sitten lähdin viimeiseen koitokseen ja sieltähän se sitten tuli nolla ja kärkeen kun 2 koirakkoa vielä menemättä... :) Olinkin jännäkakki housuissa siinä sitten ja mutta ei tälläkertaa ikävä kyllä niin hyvää tuuria ollut että avausvoitto olisi tullut mutta noiden suoritusten jälkeen kakkospalkintokin tuntui voitolta! video
Lupaankin nyt että en enää ilmoita kahta täysin erilaista koiraa samaan kilpailuun (Ritva toivottavasti ohjautuu samalla tyylillä kuin Raija).

maanantai 12. tammikuuta 2009

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Hyvää uutta vuotta vaan kaikille tasapuolisesti pitkästä aikaa!
Hieman plokittelut jääneet vähiin viime aikoina jostain syystä.
Aloitetaan nyt niistä vanhoista mitkä on jääneet väliin.

Anette ilmoitettiin agilityn SM kisoihin joululahjaksi ja kursittaakkin samassa vähän luvattiin. :)

TSAU:n valmennusryhmä järjesti kinkunsulatus kisat tapaninpäivänä ja olimme tietty töissä siellä kun kerran Anette ryhmään kuuluu.
Kisat meni Anetella ja Raijalla hyvin ja voittivat avoimen luokan ja olivat pujottelun toiseksi nopeimpia (kisa oli siis hyppy kepit u-putki kepit hyppy).
Irmakin pääsi pitkästä aikaa vähän hyppimään ja 1 rima tuli alas muutoin oikein hyvä rata joskin lopussa tultiin viimeisen hypyn ohi mut ei se haitannut. :)Ritva olikin tuossa vaiheessa juoksutauolla vielä.

Paimennuskoulu piti "perinteisen" (toivottavasti) :) akiliitokurssin Koirakondiksen kivan lämpimässä hallissa Sepposen Harrin kouluttaessa. Ritva ja Raija saivatkin ja ohjaat varsinkin hyviä neuvoja ja toivottavasti ne palaavat mieleen joskus radallakin.. Kiitos vain kaikille osallistujille hyvästä seurasta! :)

Sunnuntaina suunnattiin tampereelle oikein virallisiin kisoihin pitkästä aikaa.
Ensin menin minä Irman kanssa ja nollahan siitä saatiin aikaiseksi vaikka pelottikin että miten aika riittää.
Anette oli seuraavana vuorossa Raijan kanssa ja siellä se "pelottava" kohta aiheutti sitten pientä herpaantumista ja Raikuli teki omia valintojaan... :(
Seuraava rata olikin agirata ja siellä Anette ja Raija olivat ensin.
Jostain syystä tuli 1 rima alas ja sitten kun vielä rapupienokainen meni himmailemaan kontaktilla oli Aa:n otsassa jotain mikä ei sinne kuulu ;) Moinen kapistus otsalla estänee kai näkyvyyttä ja haittaa ajattelukykyä ja hylkyhän siitäkin sitten tuli.
Irma puolestaan teki temput edellisen radan jälkeen autossa syömällä puol-kilon frolikkeja ja olimmekin ihmeissämme että voiko sen kanssa nyt mennä ollenkaan.
Sain muutettua lähtöjärjestystä siten että lähdimme viimeisinä että ehtii hieman tarkkailla jotta tuleeko siitä mitään. Kyselinkin vähän kaikilta asiaa ja ihmettelin niin paljon että unohtui tuo rata siinä välissä ihan täysin...
Alkurata meni vielä ihan ok tarkkaillessa että miten se nyt hyppää jne mutta sitten unohtui suunnitelmat ja tein persjätön (kirjamellisesti se oli pe...stä) ja koira oli ihan hukassa hetken aikaa noh ei siinä mitään pienenmatkaa menikin taas ihan ok vaikka hiukan eksynyt olo olikin ja kuuntelin mitä Anette ja Pete huuteli radan reunalta. Sitten alkoi varsinainen räpätys kun menin tekemään sellaisen heiton joka ei todellakaan onnistunut :( Noh löntysteltiin kuitenkin maaliin saakka ja virheitä ei tullut muutenkuin aika oli 6 (kuusi) sekunttia yli ihanneajan.. :(
Onneksi tuossa vaiheessa yleisöä oli aika vähän ja videoita ei näistä hölmöilyistä myöskään ole luvassa. Toivottavasti loppuvuosi sujuu hieman paremmin. :)